Hammasimplantti asennetaan puuttuvan hampaan tilalle

Implanttihoidolla voidaan korvata yksi tai useampi puuttuva hammas. Hammas voi irrota monesta syystä, esimerkiksi tapaturman tai sairauden vuoksi ja joskus hampaita voidaan myös joutua poistamaan. Toisinaan implantti voidaan asentaa heti hampaanpoiston jälkeen, mutta implantti voidaan asentaa myöhemminkin, vaikka hammas olisi puuttunut jo pidemmänkin aikaa. Aiheena blogissa tällä kertaa hammasimplantti. Tervetuloa ja toivottavasti löydät aiheesta hyödyllistä tietoa.

Implanttihoidolla voidaan korvata yksi tai useampi puuttuva hammas

Puuttuvasta hampaasta saattaa aiheutua esteettisen haitan lisäksi myös toiminnallista haittaa. Puuttuva hammas saattaa vaikuttaa muiden hampaiden siirtymistä ja aiheuttaa siten purennan muuttumista. Leukaluuhun voi myös ajan myötä tulla muutoksia, kuten esimerkiksi luukadosta johtuva painautuma. Implanttihoito aloitetaan yleensä aina perusteellisella tutkimuksella, jonka tulosten perusteella hoito suunnitellaan aina yksilöllisesti. Hoito voidaan aloittaa vain terveeseen suuhun ja jos hammas poistetaan, annetaan poistoalueen yleensä luuta ennen hoidon aloittamista, mutta toisinaan se voidaan aloittaa myös aiemmin. Hammasimplantteja voivat asentaa hammaslääkärit, erikoishammaslääkärit sekä suu- ja leukakirurgit. Implantit on mahdollista asentaa sekä yksityisen että julkisen terveydenhuollon puolella.

Hammasimplantti on leukaluuhun asennettava keinojuuri

Implantti on titaaninen keinojuuri, joka asennetaan leukaluuhun kiinni. Implantti kiinnittyy suuhun samalla tavalla kuin oikea hammas ja sen päälle voidaan asentaa hammaskruunu tai hammassilta. Myös koko proteesi on mahdollista asentaa implanttien avulla. Hammasimplantti on kiinteä rakenne, joka on kuin oma hammas ja kun implantti on luutunut, on lopullinen tulos kivuton. Hammasimplantissa on kolme osaa: implantti, joka toimii hampaan juurena, jatke, joka yhdistää implantin ja tekohampaan ja kruunu, joka on hampaantekohammasosa. Implantti ei eroa käytännössä luonnonhampaasta millään tavalla, vaikka se tuntuu erilaiselta, koska siinä ei ole hermoja. Implantin hyvä hoito ja puhdistus on tärkeää, samalla tavalla kuin hampaiden ja suun hoitaminen muutenkin.

Implanttihoidon kesto riippuu siitä, minkälaisia toimenpiteitä tehdään. Jos hammas poistetaan, annetaan sen poistoalueen yleensä luutua 3 – 4 kuukautta. Jos ennen implantin asentamista on tehty luuta korvaavia toimenpiteitä, täytyy niiden yleensä parantua 4 – 6 kuukautta, ennen kuin implantti voidaan asentaa. Implanttihoitoa tarjoaa: Hammaslääkäriasema Diana.



tag:
304 sanat

minusta

Hammaslääkäri auttaa monenlaisissa ongelmissa Millaisia tuntemuksia sana hammaslääkäri herättää? Osalle mieleen nousee pelonsekainen kauhu siinä missä osa iloitsee vihdoin suorasta hammasrivistöstä. Blogissa käsitellään hammaslääkäriaihetta laajasti ja monipuolisesti. Pelokkaat saavat lukea uusista kivunlievitysmenetelmistä ja suoraa hammasrivistöä toivovat löytävät tietoa uusimmista oikomismenetelmistä. Paitsi hampaiden oikominen, myös implantit ja hampaiden valkaisu vaikuttavat usein positiivisesti ulkonäköön. Tästä syystä kaikki edellä mainitut hoitomuodot ovat yleistyneet kovasti viime vuosina. Ennaltaehkäisevänä hoitomuotona puolestaan on yleistynyt niin sanottu purukisko. Sellainen alkaa olla jo hyvin monella yöaikaan käytössä. Miten hampaiden valkaisu käytännössä toimii ja mitä seurauksia siitä on? Kuinka vanhana voin vielä ottaa hammasimplantin? Näihin ja moniin muihin kysymyksiin löytyy vastaus blogista. Tervetuloa lukemaan ja kommentoimaan!

Haku

Kategoriat

arkisto

tag